Raskauspahoinvoinnista

Se on paskaa. Siinä se lyhykäisyydessään. Itse en tiennyt juuri mitään koko asiasta etukäteen, ennen kuin se iski kaikessa vittumaisuudessaan. Koska raskauspahoinvointia kutsutaan myös aamupahoinvoinniksi, elin siinä harhaisessa luulossa, että aamulla on huono olo ja sitten se menee ohi. Nope. Ei mene. Lukuunottamatta niitä ihania hetkiä, jolloin on juuri heräämässä eikä ole vielä oikein tajunnut missä on.

Raskauspahoinvointi tuntuu samalta kuin olisi tulossa migreeni. Etoo. Kaikki ällöttää ja vituttaa. Varsinkin hajut. Pahat hajut, liian voimakkaat hajut, keinotekoiset hajut, eritteiden hajut, melkein kaikki mahdolliset hajut. Suurin osa ruuista on täysi no-no. En voisi edes kuvitellakaan syöväni esimerkiksi mitään makeaa (yök), kermaista (hyi), voimakkaasti maustettua (hapanta currya lukuunottamatta) tai oikeastaan juuri mitään muuta kuin viiliä ja hedelmiä. Kaikkein inhottavinta tässä pahoinvoinnissa kuitenkin on se fakta, että se vain pahenee jos ei syö mitään. Joten päivät kuluvat pohdiskelle, mitähän hittoa sitä nyt kykenisi survomaan kurkustaan alas. Viilin ja hedelmien lisäksi siis. Ne ei oikein riitä.

Meillä olisi kotona pahoinvoinninestolääkettä, mutta en ole uskaltanut syödä sitä, koska pakkausseloste kehottaa raskaana olevia keskustelemaan lääkärin kanssa ennen sen ottamista. Neuvolasivustot kehottaa lähinnä puremaan hammasta ja kestämään. Sekä harrastamaan liikuntaa ja syömään sitrushedelmiä. Kaikki nämä kolme tuntuvat olevan hyvin tyypillisiä terveysohjeita naisille lähes missä tahansa tilanteessa. Kuukautiskipuja? Liikunta auttaa. Ei ne niin pahat ole. Älä valita. Vaginakipuja yhdynnässä? Harrasta vähän liikuntaa. Ei se niin pahalta voi tuntua. Ota sitruuna. Raskaana? Käy punttiksella ja syö mandariini, kaikki muutkin kestää valittamatta.

Yleensä haistattelen ohjeille, kiroilen vähän, otan lääkettä ja jatkan eteenpäin. Omapahan on valintani. Mutta nyt tilanne on vähän toinen. Elimistöstäni on riippuvainen joku toinenkin, joka saattaa kärsiä valinnoistani. Siksi yritän tällä kertaa purra hammasta, kun ohjeet kerran käskevät. Enkä onnistu siinä kovin hyvin. Sen lisäksi, että voin koko ajan pahoin, olen jatkuvasti väsynyt enkä saa aikaan mitään, jos ei ole pakko. Normaalisti stressaisin hoitamattomista asioista, mutta nyt ne ei edes kiinnosta sen vertaa että viitsisin stressaantua. Se on vähän pelottavaa. Seksi ei kiinnosta yhtään. Ja pelkään koko ajan hylkiväni miestäni, joka yrittää kaikkensa ollakseen ystävällinen ja hellä. Siitä iso kiitos hänelle. Se merkitsee hyvin paljon, vaikkei se ehkä näy juuri nyt päälle. Nämä kaikki ovat käsittääkseni aivan normaaleja raskauden sivuoireita, mutta se ei tee niistä yhtään sen vähemmän inhottavia. Toistaiseksi raskaus on kokemuksena 1/5, en suosittele. En kestäisi tätä hetkeäkään, jos kyse olisi mistään vähemmän isosta ja tärkeästä asiasta.

Jokin aika sitten luulin keksineeni ratkaisun: kuivattu inkivääri! Se on ollut yksi paheistani jo pitkään ja se kuulemma helpottaa pahoinvointia. Sitten luin tämän Eviran ystävällisen listauksen asioista, joita ei pidä syödä jos on raskaan. Siellä komeilee erillisenä kohtanaan "inkiväärivalmisteet", joihin oletan kuivatun inkiväärin kuuluvan. Käyttöä ei suositella. Sisältää haitallisia aineita, turvallisesta käytöstä ei tietoa. Selvä. Osaa listan asioista osasin jo odottaa, koska tiesin esimerkiksi listerian (raaka kala ja liha, pastöroimaton maito, huonosti kuumennetut tai raa'at pakasteet) ja toksoplasman (huonosti kypsennetty liha, erityisesti riista) riskeistä.  Listalla on kuitenkin mm. merilevä, joka oli pienoinen yllätys. Suureksi harmiksi totesin, että lempiruokani sushi on aivan totaalisen pannassa. Täysin. Ei palastakaan sushia yhdeksään kuukauteen. Tästä tulee vielä pitkä vuosi.

Ja kaiken päälle tulee vielä joka puolelta päälle kaatuva terveysvalitus. Yleensä en ole hirveän nokonuuka siitä, mitä suuhuni laitan. Mutta nyt pieni terveysnatsi pääni sisällä kitisee jatkuvasti, että pitää muistaa syödä paljon kasviksia, pehmeitä rasvoja ja kuituja. Se saa minut väkisin pureskelemaan ja nielemään parsakaalia, vaikka se etoo. (Yleensä kyllä pidän parsakaalista hyvin paljon, mutta nyt se ei jotenkin maistu yhtään hyvältä.) Sama terveysnatsi vikisee, etten liiku tarpeeksi. En varmasti liikukaan. Yleensä olen himopyöräilijä ja ulkona olisi kausi kauneimmillaan. Mutta kun tämä helkatin pahoinvointi ei anna hetkeksikään rauhaa, vaan haluaa mukaan myös pyörälenkeille. Yritä siinä nauttia vauhdin hurmasta ja endorfiiniryöpystä kun koko ajan pyörryttää ja ketuttaa. Liikunta ei yllättäen yhtään auta tähänkään vaivaan. Ei se ikinä auta mihinkään.

Ja sitten on vielä sisäinen viherpiipertäjäni. Pidän itseäni hyvin tiedostavana kuluttajana. Syön yleensä tosi harvoin lihaa. Yleensä noudatan lakto-ovo-pesco-vegaanista dieettia ja taputan itseäni selkään, jos tekemäni ruoka onkin sattumalta vegaania. Tai lähiruokaa. Tai molempia. Kasvishernekeitto on yksi hyvä esimerkki. Yritän välttää palmuöljyä, ostan Reilun kaupan kahvia ja kiinnitän huomiota suklaan sertifikaatteihin. Nyt olen kuitenkin joutunut luopumaan suuresta osasta pyhiä periaatteitani pystyäkseni syömään ylipäätään. Umaami ja suola ovat ne maut, jota pahoinvoiva elimistöni tuntuu sietävän kaikkein parhaiten. Niitähän löytyy esimerkiksi lihasta. Ja pikanuudeleista. Jälkimmäisissä on palmuöljyä. Lisäksi koen jonkinasteista himoa juustohampurilaisiin. Se sotii sekä sisäisen terveysnatsini että viherpiipertäjäni järjen ääntä vastaan.

Mieheni yritti tehdä oloani paremmaksi ja huomautti, että jos jollakin ihmisryhmällä on oikeus syödä lihaa, se on raskaana olevat naiset. Se saattaa pitää paikkansa. Ongelma taitaa olla siinä, etten ole tottunut luistamaan periaatteistani tai mieltää itseäni yhtenä ihmiskunnan heikoista yksilöistä, joista pitäisi kantaa erityishuolta. Yleensä pidän ruokavalioni ongelmitta, pyöräilen 25 kilsaa päivässä kuin tyhjää vain ja nauran autoileville möhömahoille, jotka roudaavat HK:n sinistä kotiin automarketista pysähtyen välillä mäkkärin autokaistalla. Nyt löydän itseni sieltä mäkin autokaistalta.

Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että tämä ei ole loppuelämä. Tämä on väliaikaista. Se menee ohi. Odotahan vaan, niin jouluna syödään kilotolkulla sushia, luomuhomejuustoa ja lakritsia ja huuhdotaan se alas vähintään kymmenellä kupillisella kahvia (Eviran suositus raskaana oleville on kaksi kuppia päivässä), eikä sen jälkeen syödä ainakaan vuoteen yhtäkään lihatuotetta. Ja poltetaan raskauskilot pyöräilemällä ja nauretaan taas ruuhkassa junnaaville möhömahoille. Mutta pessimisti sisälläni laskee viikkoja ja toteaa niitä olevan auttamatta useampia edessä kuin takana. Pahoinvoinnin pitäisi kuulemma helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Todellakin toivon, ettei tämä ole taas yksi niistä valheista, joilla naisia yritetään huijata piilottamaan ikävä olonsa ja puremaan hammasta.