... ja voimantunnossa ja voimantunnossa, nousee saparo innokkaasti. Olo ei enää ole niin ällöttävä jatkuvasti, joten olen jaksanut keskittyä vähän enemmän pohtimaan raskauden vaikutusta omaan kehoon ja etenkin siihen, miten voimakkaassa ristiriidassa se on länsimaisen kauneusihanteen kanssa. Yhdeksäs viikko alkaa olla loppusuoralla ja jo nyt näytän omasta mielestäni peiliin katsoessa rantautuneelta ryhävalaalta. Elimistö tuntuu keräävän hirveästi nestettä ja jenkkakahvat pursuilee. Plussana voitanee ottaa, että rinnat ovat kasvaneet ja pyöristyneet sangen miellyttävään muotoon.
Viime viikolla oli ensimmäinen neuvolakäynti. Totesin siellä punnituksessa lihoneeni neljä kiloa edellisestä kerrasta kun itseni punnitsin. Siitä on suunnilleen kolmisen kuukautta nyt, joten suurin osa painosta lienee kertynyt raskauden aikana. Se oli pienoinen sokki. Kuinka läskiksi sitä vielä muuttuu, jos nyt jo paino on noussut näin valtavasti? Neuvolahoitaja oli erittäin hienovarainen ja vältti todella taidokkaasti fat shamingin kertoessaan oikeasta ruokavaliosta ja raskausajan liikunnasta. Hoitaja myös kehotti liikkumaan juuri niinkuin parhaalta tuntuu. Ongelmana näin alkuraskaudesta tuntuu vain olevan, etten pysty liikkumaan ollenkaan, koska olen niin väsynyt ja pahoinvoiva. Ehkä liikkumattomuuskin lasketaan liikkumiseen siten kuin parhaalta tuntuu, vai?
Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että kyse on fysiologisesta prosessista, johon liittyy rasvan lisäksi paljon nesteen kertymistä. Rasvan kertyminen on luonnollista, koska elimistö valmistautuu imettämisen aiheuttamaan lisääntyneeseen ravinnontarpeeseen keräämällä varaenergiaa. Se on aivan normaalia ja näin sen kuuluukin mennä. Nyt ei tuijoteta kiloja. Laihtua ehtii koko loppuelämän. On kuitenkin todella vaikea päästä eroon länsimaisen kulttuurin laihuus- ja terveysihanteesta, kun on koko elämänsä elänyt sille altistavan propagandan alaisena. Olen ollut ylipainoinen koko elämäni, välillä jopa lihava. Nyt kun vihdoinkin olin oppinut hyväksymään itseni normaalia isompana mutta tietynpainoisena, kaikki hyväksynnän eteen tehty työ tuntuu valuvan hukkaan, kun paino nousee kohisten eikä asialle voi mitään.
Kaikkein eniten feministinä tilanteessa suututtaa oma asenne. Olen yrittänyt päästä eroon ajattelumallista, jossa painolla olisi mitään merkitystä niin kauan kuin ihminen on terve ja hyväkuntoinen. Itse olen molempia. Luulin jo päässeeni ajattelutavasta eroon, mutta nyt saan itseni jatkuvasti kiinni rutistelemassa läskejäni ja toivomassa, että ne häviäisivät jonnekin. Mietin kaiholla juuri ostamiani täydellisesti sopivia farkkuja, joita en voi nyt pitää päälläni pitkään aikaan.
Fat shaming on yhteiskuntamme syöpä, tai ainakin yksi niistä. Läskille naureskelu ja lihavien leimaaminen laiskoiksi, heikoiksi ja huonoiksi ihmisiksi johtaa todella vääristyneeseen kuvaan normaalista. Itse olen akateeminen ihminen ja ymmärrän raskauslihomisen taustan ja silti sitä on vaikea hyväksyä. Voin vain kuvitella miten vaikealta tilanne tuntuu jollekin, jonka minä-kuva on vielä itseänikin kehnompi ja joka on varustettu puutteellisemmilla tiedoilla.
Niin ja sitten on se liikunta. Aloitin tänään pitkästä aikaa jumppaamisen Wii Fitillä, koska keskivartalon lihaksia olisi hyvä vahvistaa synnyttämistä varten. Ennen jumppaamisen aloittamista lueskelin raskausaikaisia liikuntasuosituksia ja yllätyin aika voimakkaasti. Suositus on 30 minuuttia liikuntaa päivässä vähintään 10 minuutin sarjoissa ja 2 ½ tuntia viikossa. Se kuulostaa todella vähältä! Ja tässä valossa oma liikunnallisuuteni kuulostaa todella kovalta, koska kävelen tai pyöräilen yleensä vähintään 5 tuntia viikossa, yleensä enemmänkin. Media ja yleinen käsitys tuntuu kuitenkin olevan, että olet rapakunnossa jos et käy kuntosalilla vähintään 6 päivänä viikossa ja juokse siihen päälle kymmenen kilometrin lenkkiä. Tässä varmasti olisikin ratkaisu ihmisten liikkumattomuuteen. 10 minuuttia tarkoittaan kevyttä korttelin ympäri kävelyä kolme kertaa päivässä. Varmasti suurin osa meistä pystyy siihen. Miksi terveyslehdet eivät kuitenkaan suosittele jotain tämän kaltaista.
Päätin tosiaan ottaa läskistä selviytymisen voimabiisiksi ja selviytymisoppaaksi paksunaolon aikana M. A. Nummisen Ollaan eläimiä. Ensimmäinen säkeistö saa olla ohjeena kuntoilun kanssa:
"On sika kunnossa, on sika kunnossa,
Sika kuntoilee useasti
Ja voiman tunnossa ja voiman tunnossa,
nousee saparo innokkasti."
Seuraava säkeistö olkoot oppaana syömisen kanssa:
"On joku sikana, on joku sikana,
joku riemuissaan porsastelee
Ei siinä vikana, oo mitään vikana
vaik joku muu sitä karsastelee."
Ja kolmas säkeistö olkoot oppaana asenteen kanssa:
"On puhe totista, on puhe totista
vaan sika harvoin on vakavana
Ja antaa lotista, veden lotista
Sika pysyy ilon jakajana."
Eläimeksi syntyy, eläimeksi kasvaa ja eläimenä pysyy
Eläin on jes söör, eläin on jes söör, ollaan eläimiä. (Eikä piitata fysiologian vastaisista kauneusihanteista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti